Tähän aikaan päivästä viisi vuotta sitten oli nokka kohti Tamperetta ja koiranäyttelyä. Jos muistan oikein niin istuin takapenkillä "törkyturvan" alias Tulen rastoja avaamassa sormenpäät tunnottomina. Siinä sivussa taisin saada muutaman erittäin kuolaisen ja paskasen pusunkin.

Kehänlaitaan päästyämme alkoi tapahtumaan. Tuli puhelin soitto "mitä mä teen, tuli jotain nestettä ulos". No ei paniikkia, ne oli vaan vedet.
Törkyturvan vuoro tuli mennä komeuttaan esittelemään ja samalla alkoi tapahtua kotopuolessa. Ensimmäinen pentu näki päivänvalon ja äitimuoreen vahtija sai tuntea kaukkariemon suojeluhalun pentuaan kohtaan "mun pentuni lähellehän sinä et prkl tule". Siinä samassa tuli kiire. Näyttely reissusta ei tullut kunniaan ja mainetta, mutta sitäkin enemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Tuo kummallisuuksien koirarotu Komondor, kuinka se voi juuri silloin, kun saisi totella, niin olla itsepäinen jääräpää. Komondor rouva alias Cotton tapansa mukaan heittäytyi hankalaksi, kun olisi saanut juosta pitkin pirkkahallin käytäviä. Tapansa mukaan hän päätti olla liikkumatta eteen ja taakse, joten toinen vetämään remmistä ja toinen työntämään persauksesta, jotta rouvaan saatiin vauhtia.
No eihän vauhti ja vaaralliset tilanteet tähän vielä päättyneet. Kotiin päin kaasuttaessa päättivät auton pyyhkijät mennä solmuun. Siinä oli kolme silmäparia tarpeen, kun sai kytätä edessä menevää autoa ja mahdolista pysähdys paikkaa keväisen loskan roiskutessa oikein toden teolla. Eihän se tuulilasi paskanen ollut.. ei.

Illalla pieni rääpäle Iwan sai nähdä tai oikeammin aistia hehkulampun valon ensimmäisen kerran. Tuosta päivästä lähtien on pieni kiukkupussi valloittanut maailmaa. Syntymästään lähtien Iwanilla on ollut motto: "jollei jotain saa, niin ääni auttaa".

Nyt tuosta "pienestä" rääpäleestä on kasvanut iiiiso poika, joka toisinaan luulee vieläkin olevansa se pieni kiukutteleva rääpäle.

On tainnut herran selkäytimeen juurtua pentulaatikon rauhalliset pitkät aamut, kun vielä tänä päivänäkin on aamu uninen, kuten virallisesta synttäri kuvasta voi aistia.

Vaikka Iwan välillä kiukuttelee niin osaa hän myös olla tärkeän näköinen ja hyvä vahti. Heti huomataan, kun ensimmäiset onnittelijat saapuvat lahjojen kera.

   

 

Päivänsankaria, kun on nyt hehkutettu ja ylistetty niin annetaan muillekin suunvuoro.

Minä ravaan jännityksellä postilaatikkoa tutkimassa, josko Kennelliitosta tulisi postia, jotta tietäisi Roopen kesä kalenteria täyttää.

Postilaatikon syövereiden tutkimista mielenkiinnolla seuraa aurinkoa palvova, melkein kaikkien kaveri Tsäkur. 
Taas on Tsäkurin rapsuttaja fan clubia kasvatettu. Aikansa namejaan syötyään herra päätti peppunsa asetella naminsyöttäjän jalan viereen ja sirosti niskojaan niksauttaen kuonollaan ilmoitti, et korvan takaa vois vähän raapia, kun niin kovin kutisee.
No rapsutuksista huolimatta, ilmoitti autoon päästyään,  tämä on minun autoni pysy kaukana. Ei herra mitenkään tarkka ole omaisuudestaan.

Tsäkurin mielestä syntymäpäiviä voisi olla vaikka, joka päivä. Ylenpalttinen namien saanti kun on taattu tällaisina päivinä ja sehän sopii vanhalle herra, vaikkea omia syntymäpäiviä vietetäkkään. 

 

Loppuun vielä kuvat Tsäkurin talvi iglusta, jossa on karvavuorattu terassi ja aamu venytyksestä kera luun.
Vaikka herra onkin melkein 12v. niin ei ole jäykkyyttä selkänikamissa, sen verran notkeasti herra syö järsittäviä herkkuja peppu pystyssä.