Johan tuli taas pyörähdettyä Roopen kanssa näyttelyssä. No en kyllä tiedä oliko se niin pyörähdys muuten kuin kehässä. Puoli kaksitoista ypäjän raviradalle saavuttiin, kun rokotusten tarkastus loppui kahdeltatoista. No olin arvioinut et belgit alkaa viimeistään siinä puoli kaksi. No meni ihan himpan arviointi ketuilleen kun lyhytkarvaiset kolmen koon mäyräkoirat alkoivat vasta kahdelta vaikka olisi jo pitänyt alkaa kahdeltatoista.

No tästä Maret Kärdin pähkäilystä sitten kärsivät Australiankarjakoirat, Australiankelpiet, Beauceronit, Groenendaelin ja Tervut ja koko muu ykkös ryhmän ja veteraanien rop sakki odotti rakennusten toisella puolella ryhmä kehien alkua. Tosin ei meistä kukaan saanut roppia. Punainen nauhan pätkä oli voitto ja moni sai tutustua siniseen, harmaaseen tai ruskeaan väriin.

Mutta oli taas opettavainen reissu. Nyt tiedän että 5-6 vuotias belgi uros on vielä kasvavassa iässä, kun viime kesästä Roopelle oli tullut kaksi senttiä lisää korkeutta.

Belgien tulokset ihan ittelle muistiin, et muistaa miksi kannattaa perua koko näyttely reissu jos tulee tuomari muutos ja belkkarit arvostelee Kärdi.

Groenendael
Veteraani uros
Mustan Riiviön Eppuepänormaali HYL

Käyttö narttu
Marmara Rocket Queen EH tai H

Tervueren
Juniori uros
Energetic-Action´s Eccu EH1

Avoin uros
Workaholic Stuntman HYL

Juniori narttu
Kuunsirpin Shining Star EVA

Kummatkin hylätyt tuli yli korkeuden takia ja EVA kun ei ollut antanut katsoa hampaita.

Kaikkia kyllä ketutti näyttelyn jälkeen Kärdin show minkä se piti mäyristen päätyttyä ja olihan kello lähellä puolta neljää kun me viisi belgiä ja muutama kannustus joukkolainen päästiin lähtemään kotia kohti.

Vaikka vettä aina välillä satoi ja kesti niin mukavaa näyttely henkeä oli pitkästä aikaa. Siellä me belgit omistajineen pidettiin toisillemme seuraa ja siitä kiitos Eppuepänormaalin ja Rocket Queenin omistajille, Eccun omistajalle ja kannustus joukkolaiselle ja Shining Starin omistajille ja sille pienelle Shcipperkelle joka kävi nuoria belgi miehiä pistämässä ojennukseen.