Neea yritti sunnuntai aamuna Iwania kanssaan leikkimään ja olisi Iwan varmaan mennytkin, jos ei olisi ollut remmissä. Tuossa vaan on se jos nuo leikkii keskenään ja Iwan pääsee kerran huitaseen leipälapiollaan niin Neea on kuin märkärätti.
Pappalakin on ollut aktiviteetteja.. Viime viikolla tehtiin jälki sinä ainoana aamupäivänä, kun ei meinannut lähteä tuulen mukana. Minä tosin hävisin tuulelle kilpajuoksun. Jäljenteon ja ajon välillä oli ikävästi tuuli voimistunut. Vastatuuleen jäljestys meni todella hyvin, mutta sivutuleen ei meinannut enään onnistua ja loppujälki olikin siksakkaamista jäljen päällä, kun Tsäkur tahtoi aina ajautui jäljen sivuun. Hyvin herra kuitenkin jäljen teki ja kulmakin meni todella hienosti. Niin tämä oli papan toinen jälki ja se tehtiin tällä kertaa pellolle. Tsäkur vaan tykkää enemmän jäljestää metsässä ja siellä aijonkin jäljen hioa melko varmaksi ennen kuin mennään uudelleen pellolle.
Bobin jalkakin se on taas reistaillut ja siihen aloitettiin carthroven piikki kuuri. Taisi jalan kipeytymiseen/jäykistymiseen vaikuttaa se, kun pojat olivat olleet todella paljon viikonloppuna ulkona ja Bobi oli makoillut kylmässä maassa ja välillä spurtannut autojen perään. No jalka alkoi taas jo olemaan parempi vaikka oli vasta saanut yhden piikin, mutta se sattui sunnuntaina uudelleen, kun iskä oli nostanut herraa autoon. Bobi ei ole mikään helppo nostettava, kun ei saa auttaa mukamas. Tosin hyppää Bobi aina välillä itsekkin autoon, varsinkin eläinlääkärin pihalla ja ehkä tuo autoon hyppäämättömyys johtuu myös siitä, kun tuossa Mondeossa ei ole mitkään koira ihanteelliset penkit muotoillultaan.
Meillä muuten on kaikki pojat (bobista tosin en tiedä) niin pakettiauto poikia. Roopekin istui ylväännäköisenä Neean vieressä paketti auton takapoksin istuintasolla.

Tsäkur toivottaa kaikille oikein hyvää alkavaa viikkoa.
(Kuvassa renuaa pakun väliseinän päällä ja katselee mitä edessä tapahtuu).